Luna Sandals
Kevät on saapunut Haminaan!
Ihana auringonvalo tulvii ikkunoista, ulkona tarkenee jo paljon kevyemmillä vaatetuksilla ja pian loputkin lumet ovat sulaneet katoilta. Myös valoisaa ulkoiluaikaa on pitkälle iltapäivään.
Kevään tullen pohdin kenkäkaappini sisältöä ja totesin tarvitsevani paljasjalkasandaalit kesäksi.
Muikkusen syntymän jälkeen aloin perehtyä lasten suositustenmukaisiin kenkiin ja erityisesti jalkaterveyteen. Päätin kokeilla myös itse paljasjalkakenkäilyä, sillä tuntuisi hassulta olla ehdoton lapsen kenkien suhteen omaamatta niistä omaa kokemusta. Paljasjalkakenkäily tempaisi minut mukaansa ensimmäisestä lenkistä alkaen ja sillä tiellä ollaan koko ajan yhä vahvemmin. Koko kenkäkaappini on uusiutunut viimeisen puolentoistavuoden aikana. Kaikki ihanat Addut ja nahkanilkkurit on laitettu kirppiksellä eteenpäin ja tilalle on tullut varastilaltaan tilavia, sopivalla käyntivaralla ja tasaisella pohjalla varustettuja paljasjalkakenkiäkenkiä.
Kevääseen ja talveen kenkäkaapista jo löytyykin ihan riittävä valikoima, mutta sandaalit vielä uupuivat. Pitkän googlailun päätteeksi päädyin Luna Sandals - sandaaleihin. Kyseiset sandaalit ovat suunniteltu paljasjalkajuoksuun, mutta toimivat varmasti myös kaikissa kesäpuuhissa.
Nyt vain toivotaan lämmintä kesää saapuvaksi!




Kommentit
Lähetä kommentti