Kielo Wrap Dress


Kevään suosikkivaattet on surautettu! 
Äitini, joka on Muikkuspojan synnyttyä ylennetty Mammaksi, vinkkasi Namedin Kielo-mekosta (Kielo Wrap Dress). Kaava oli ehdottomasti hankittava ja kaavan teippausurakkaa hieman helpotti se, että kaava-arkki sisälsi myös haalarikaavan. 




Helmikuisista Kankaiden öistä tavoitteenani oli löytää mieleinen kangas kielomekkoon. Toiveena oli ihanan kuosin lisäksi inhimillinen metrihinta, sillä kielo pitkillä hihoilla vie 2,5m kangasta. Ommelkuplan alelaarista mukaan tarttuikin Swipes-trikoo suosikkiväreissä. Metrihintakin oli vain 10€. 




Ompeluharrastukseni on lähtenyt lentoon Muikkusen syntymän jälkeen. Mamma on innokas ja taitava ompelija, joka on aikanaan vaatettanut minutkin omatekemillään vaatteilla. Hän innostui ompelusta uudestaan tullessaan isoäidiksi ja samalla innostus iski minuunkin. Erityisesti mamman uusi saumuri on tehnyt ompelusta ihanaa! Usein vietämmekin sunnuntaita Mammalan ompeluhuoneessa. 


Kielon mukana tuli selkeät ohjeet ja ompelu oli helppoa ja nopeaa. Lopputulos on kyllä kerrassaan hurmaava ja tästä tuli yksi kevään suosikkivaatteista!  Tykkään samistella Muikkusen kanssa, joten onnekseni kankaasta jäi vielä paitapalat Muikkuselle. Muikkusen paidan kaava on Jujunan perusbody lyhennettynä paitamittaan. Lopuista tilkuista tulloo vielä kesäsortsit Muikkuselle. 

 

Kommentit

Suositut tekstit