Muikkusen huone


Muikkusen huoneen järjestys on elänyt muutettuamme muutamaan kertaan. Huone toimii nykyisellään leikkihuoneena ja siinä tehtävässä tulee palvelemaan vielä pitkään, sillä Muikkunen saa nukkua makkarissamme vielä hyvän tovin. Luulen huoneen saavan uuden maalipinnan ja järjestyksen sitten, kun muutto omaan huoneeseen on ajankohtainen. 



Olen arponut huoneen seinien maalaamista liki viikoittain, mutta miehen toiveesta päädyimme nyt jättämään tehosteseinän harmaaksi, sillä kaikki huoneen seinäpinnat ovat hyvässä maalissa ja siistipintaiset. 

Muikkusen huoneen yksi suosikkijutuistani oli Finarten Maalla-matto, jonka koiravanhus onnistui kastelemaan vaipastaan huolimatta. Matto odottaa nyt varastossa pesijäänsä ja sen aikaa aiempaan kotiin hankittu puuvillamatto saa toimia varalla.

 
Huoneen leluhylly on alkujaan vanhan päiväkodin jäämistöstä, mutta meille anastin sen Papan autotallista. Puuhylly kaipasi kipeästi kevyttä hiontaa  ja mattamustaa maalia, mutta lopputulos on mielestäni kaiken työn arvoinen. Tiipiin ompelin pari kesää vanhan kodin terassiverhoina toimineista puuvillalakanoista. Tiipiin tein alkujaan Muikkusen 1-v synttärikuvausten rekvisiitaksi, mutta se onkin osoittautunut mitä parhaimmaksi lukupesäksi. Tiipiin pompom-nauhan tein puretun alpakkapaidan langoista tupsukehikkoa hyödyntäen. Huoneen suosikkijuttuja tiipiin ohella ovat Marimekon kangastaulu, jota Muikkunenkin tykkää katsella ja töräytellä tervehdyksiä elefantille. Syntymäjulisteen Muikkunen sai nimiäislahjaksi kummeiltaan ja Boblesit ovat suosittuja temppuradalla. 

Kommentit

Suositut tekstit