Joustavuus on puoliruokaa
Muikkusella on ihan pienestä asti ollut suolisto-oireinen ruoka-aineallergia. Vatsakipuilun ja niukan ruokavalion myötä ruokahalu on ajoittain vähäinen. Lisäksi suunalueen lievät aistisäätelyn herkkyydet vaikuttavat siihen, millainen koostumus Muikkuselle maistuu. Soseet ja pehmeät ruoat ovat olleet ihan no no juttuja pienelle sormiruokailijalle, mutta syömisterapian konsteja kotona hyödyntäen ollaan jo maisteltu päärynäsosetta suoraan pussista, nam!
Näistä lisää toisessa postauksessa! 🍐
Yhtenä aamuna vatsakipuisen yön jälkeen aamiainen ei olisi millään maistunut, maissi-riisikakut tökki, eikä piele de sapo-melonikaan saanut suurta suosiota. Kipaisin Legolaatikosta Duploauton kuskeineen (helpot huuhtaista puhtaiksi ennen ja jälkeen ruokailun) ja kokeiltiinkin syöttää Muikkusen aamiaista kuskille. Sehän maistuikin mainiosti! Muikkunen tarjosi ruokaa kuskille, maiskutteli leikkiessään ja laittoi ruoat omaan suuhun. Näin tyhjeni aamiaislautanen, Muikkusella oli vatsa täynnä ja vitsit miten iloisia oli äiti sekä lapsi kivasta aamupalailusta!
Lounaaksi syötiin broilerinjauhelihasta tehtyjä pihvejä, joita Muikkunen ei ollut innokas maistamaan. Taas äiti juoksi Legolaatikolla ja pöytään pääsi koira. Koira koemaisteli pihvit ja Muikkunen söikin leikin kautta koko lautasen tyhjäksi, saattoi jopa vierailla haarukallaan äidin lautasella 🤭

Kommentit
Lähetä kommentti